sunnuntai 31. toukokuuta 2015

OMG! JO 4KK

Apua! Tajusin just et marsut on jo 4kk vanhoja. Miten aika kuluukaan nopeasti. Nuutti ja Chili tuli 8.3 ja pikku Toffee 29.4 kai. Vielä äsken ne oli niitä 5viikkoisia naperoita...<3 Nyt ne on jo niin isoja...

Uusi "häkki"

Moi!
Tein marsuille päivähäkiksi sellaisen 190x80 kokoisen aitauksen taikkiksista. Nämä taikkikset sain ihanalta kaveriltani jonka marsut olivat kuolleet. Marsut saavat asua tässä häkissä aina päivällä ja öiksi laitan ne häkkiin. Ovatpa pojat päässeet myös 10minuutiksi ulos kerran syömään. Poikia en ole punninnut kahteen viikkoon kohta, koska vaaka irtisanoutui yhteistyöstä. :(  Seuraavaa vaakaa odotellessa. Jollain marsulla pissa on ollut hieman sakeampaa joten nyt jätetään hetkeksi porkkanat,nauriit ja parsakaalit pois. Niissä on kuulemma paljon alsiumia ja just edellämainitut on poikien perustuoreita. Toffeeta ei tuoreet tunnut kiinnostavan. Ehkä joku häätää sitä välillä pois. En ole huolissani kuitenkaan, koska toffee syö kuitenkin pellettejä ja heinää normisti.:)
tossa vielä kuva mun toisesta koirasta ja talouspaperirullasta. ;)

tiistai 26. toukokuuta 2015

Älyjumppaa=)

Laitoin tossa eilen marsujen häkin kaltereihin kiinni eri vihanneksia. Eipä marsurintamalle kuulu mitään ihmeellistä. Tosin mä oon järkyttynyt kuinka iso marsun suu voi olla kun se haukottelee. Oonpa nähnyt Nuutin venyttelevänkin. Marsut ovat saanneet jaloitella päivittäin. Häkkiin en hirveästi uskalla antaa herkkuja koska muuten Toffee ei kai saa hirveästi ja pientä kränää saattaa syntyä. Huomasin muutes, että Nuutin korvasta puuttu pieni palanen. Onkohan se suututtanut Chilin?

Nuutti on porukan reippain ja ensimmäisenä joka puolella. Sen takia Nuutista on eniten kuvia. Ja se on muutenkin mun lemppari omalla tavallaan, koska se on mun eka oma marsu.(Chili on oikeasti siskoni)



perjantai 22. toukokuuta 2015

Marsujen tavarat...

Kirjoitan tässä nyt hieman listaa marsujen kamoista! Lasken mukaan myös ruuat...

-Yksi marsukokoinen pajusilta.

-Yksi koppi 
 -Kolme ruokakuppia.  
-kaksi heinätelinettä 
-Kaksi vesipulloa
- jr farm tunneli
    
                                                                                                                                                       

Ruuat:

- jr farm summer field 
-Oxbow pellettiä.


Loppuun vielä kuva Nuutista


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

ruohonsyöntiä

Tänään kaverukset pääsivät taas maistamaan ruohoa. Kun minä ja äiti olimme matkoilla ja marsut siskoni ja isän vastuulla niin marsut eivät saannet ulkoa ruohoa. Hyvin näyttää kelpaavan. Josko pääsis kohta ulos syömään.

tiistai 19. toukokuuta 2015

maanantai 18. toukokuuta 2015

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Tervetuloa lukemaan kolmen aby pojan elämästä. Blogia kirjoittaa 12-vuotias tyttö jolla on marsujen lisäksi kaksi koiraa, silkkiterrierit Ola ja Nestori. 

Nuutti


vasemmalta: Toffee,Nuutti ja Chili